Poliisin Etelä-Savossa suorittamaan ratsiaan ajoi lauantaina mies, joka jäi kiinni rattijuopumuksesta. Autoilija jäi kiinni ...
Kalifornian yliopiston, San Franciscon yliopiston ja mperial College Londonin mukaan taikasienissä esiintyvä psilosybiini voi ...
Kesäiset säät ovat vaihtumassa jopa talvisiin keleihin. Suomeen on ennustettu vuodenaikaan nähden harvinaisen kylmää säätä ...
Pörssisähkön hinta romahtaa sunnuntaina tällä kertaa poikkeuksellisiin lukemiin, sillä hinta vajoaa yli sentin verran ...
Ihmiset ovat väsyneitä pitkän talven jäljiltä ja ulkona paistava aurinko houkuttelee kirmaamaan laitumille työpöydän ääressä ...
Quentin Tarantinon ohjaama Once Upon a Time in Hollywood saa tänä vuonna itsenäisen jatko-osan. The Adventures of Cliff Booth ...
Vanhoja älylaitteita ja muuta käyttämättömäksi jäänyttä elektroniikkaa ei kannata jättää keräämään pölyä laatikoiden pohjalle. Elektroniikkalaitteet voi valmistella kierrätystä varten esimerkiksi ...
Ruotsin poliisi kertoo pidättäneensä Foxtrot-rikollisverkoston keskeisen tekijän Pohjois-Afrikassa, Tunisiassa. Pidätetty mies on Mohamed “Moewgli” Mohdhi, jota ruotsalaismedia kuvailee ...
Suomen ilmatilassa voi näkyä kesäkuun aikana runsain määrin hävittäjälentokoneita. Taustalla on Nato-maiden yhteinen harjoitus, jossa on mukana suuri määrä puolustusliiton jäsenmaita sekä niiden ...
Leikkipaikan turvallisuus on sen taloyhtiön vastuulla, jonka alueella leikkipaikka sijaitsee. Leikkipaikan turvallisuus on tarkastettava säännöllisesti, muistuttaa Kiinteistöliitto. Leikkipaikan ...
Avoimen maailman Taru sormusten herrasta -peli kehitteillä – budjetti lyö ällikällä ...