News

Tarkkoja lukuja tai linjauksia Sdp:n puheenjohtajalta ei kuitenkaan vielä juuri saa. Hänen mukaansa ne kerrotaan vasta ...
Schwarzwaldinkakusta inspiroitu suklaapiirakka saa mehevyytensä kostutuksen lisäksi taikinaan lisätyistä kirsikoista.
”Etelässä ja lännessä voi keskiviikkona olla jo 20 asteen lämpötiloja, mutta idässä ja pohjoisessa pysytään vielä alle 20 ...
Ranskalainen miekkailija Ysaora Thibus vältti neljän vuoden kilpailukiellon, vaikka hän kärysi dopingista vuonna 2024, ...
Työpaikan keittiössä haisevat HS:n lukijoiden mukaan kala, kaaliruuat, maksalaatikko ja valkosipuli. Marttaliiton ...
Tietoturvayhtiö Netnordicin Markus Alkion mukaan verkkorikolliset voivat käyttää vuotaneita tietoja kiristämiseen.
Kasveille luontaiset fytaatit jarruttavat raudan, sinkin, magnesiumin ja kalsiumin imeytymistä elimistössä, mistä voi seurata ...
Suomeen saapuu tänään runsaita sateita. Etelästä saapuva sadealue liikkuu päivän aikana Etelä- ja Itä-Suomen ylle.
Jos vanhemmat vangitaan, heistä voidaan laatia eurooppalainen pidätysmääräys. Se mahdollistaisi kiinnioton myös ulkomailla.
Dollarin heikentyminen vaikuttaa nyt monien suosittujen sijoitusrahastojen tuottoihin ikävästi. Ennen pitkää kurssit ...
Useampi, yleensä naispuolinen, tuttavani on sanonut, että tapahtumissa on ikävä fiilis. Muotitermi ainakin pari vuotta sitten ...
Yksi tärkein Salmela-Aron ansioista oli nuorten tutkijoiden mentorointi, mikä edisti kansainvälistä tutkijayhteistyötä ja ...